Luomu – terveellistä vai ei?

Ei tarvitse olla elintarvikeasiantuntija voidakseen ottaa osaa keskusteluun luomuruoan terveellisyydestä. Riittää, että on perillä tieteellisen toiminnan perusteista ja tunnistaa tutkimustoimintaan ja tutkimustulosten esittämiseen liittyvät vaikuttamispyrkimykset. Kiinnitän omassa kommentissani huomiota ainoastaan sanaan terveellinen.  

Luonnontiede ei anna yksiselitteisiä vastauksia siihen mitkä elintarvikkeet ja miten tuotettuina tai mitkä niiden sisältämät mikroskooppiset ainesosat ovat ihmiselle terveellisiä. Lukematon määrä asiantuntijoita antaa toki ohjeita terveelliseen syömiseen tutkimustuloksiin perustuvien omien tulkintojensa pohjalta. Luonnontiede ei anna vastausta siihenkään mitä tarkoitetaan terveellisyydellä. On selvää, että lyijy on ihmiselle epäterveellistä, mutta kun kyse on luomutuotetusta porkkanasta vastaan tavallinen porkkana, voi laboratoriomaisen tieteelliseen ja toistettavasti samoihin tuloksiin päätyvän tuloksen saaminen osoittautua mahdottomaksi. Ihmiset mitä ilmeisimmin reagoivat yksilöllisesti eri elintarvikkeisiin ja niiden sisältämiin aineisiin. Niiden määrillä voi myös olla erilainen vaikutus koehenkilöstä riippuen. Lisäksi ihmisiä on mahdotonta eristää tutkimuksia varten niin, että voidaan sulkea muut asiaan mahdollisesti vaikuttavat tekijät pois. Tilanne on käänteisesti samanlainen lääkkeiden kohdalla, jotka voivat toisille ihmisille aiheuttaa erilaisia sivuvaikutuksia kuin toisille. Tämän lisäksi on mahdollista, että lääke ei edes tehoa tai että se auttaa toiseen vaivaan kuin mihin se oli osoitettu. Tässä valossa luomun terveellisyyttä koskevan kysymyksen mielekkyys alkaa vaikuttaa kyseenalaiselta.  

Asiaa ei kuitenkaan tarvitse tumput suorana jäädä ihmettelemään. Kysymys ruoan terveellisyydestä saattaa osoittautua mielekkääksi, kun sitä tarkastellaan ihmisten elämäntyyleistä ja niistä kumpuavista ideologioista käsin. Rationaalista tehotuotantoa suosivat tahot pyrkivät perustelemaan omia valintojaan terveellisyydellä, koska heidän mielestään on järkevämpää ja taloudellisempaa pysyä terveenä kuin sairastua. Samaa tavoittelevat myös elintarviketuotantoa romantisoivat luomutuotannon kannattajat, mutta heille on tärkeää tieto siitä, että elintarvikkeen tuottamiseen ei sen eri vaiheissa ole lisätty laboratorio-olosuhteissa valmistettuja yhdisteitä.  

Palstatilan hinta digitalisoituneessa maailmassa on lähes olematon, joten turhan keskustelun käymisestä ei loppujen lopuksi ole suurtakaan haittaa. Omia näkemyksiä on hyvä koetella ja tässä asiassahan on positiivista, että kummankin näkemyksen kannattajat voivat omista lähtökohdistaan käsin päätyä samaan perusteltavissa olevaan lopputulemaan: Se on terveellistä mitä pidät terveellisenä itsellesi!

 

Totuus on kuollut, eläköön totuus!

Helsingin Sanomat kertoo 3.9.2016 presidenttiehdokas Donald Trumpin vaimon Melanien

vaativan miljoonakorvauksia Daily Mail -lehdeltä ja eräältä bloggarilta. Syynä on se, että Melanien oli väitetty toimineen eräässä seuralaispalvelussa 1990–luvulla. Välittömänä assosiaationa, ehkä juuri mainitusta vuosikymmenestä johtuen, muistin itsekin jokin aika sitten joutuneeni vihapuhehyökkäyksen ja mustamaalauksen kohteeksi. Erään henkilön jakaman perättömän väitteen mukaan en olisi 1990–luvulla ollut työsuhteessa Helsingin yliopiston

filosofian laitokseen.

Vuosi 2016 jää minulle mieleen vuotena, jolloin totuus kuopattiin. Toivottavasti ei kuitenkaan kaikkien toimesta ja lopullisesti. Politiikassa valhe näyttää monessa yhteydessä osoittautuvan totuutta tehokkaammaksi välineeksi ihmisten mielikuvien muokkaamisessa. Ilmiö on hallinnut uutisointia kuluneen vuoden aikana niin idässä kuin lännessä sekä myös kotona Suomessa.

Valheiden ja perättömyyksien jakaminen toimii tehokkaasti ainakin siitä syystä, että olemme luontaisesti taipuvaisia uskomaan siihen mitä luemme tai kuulemme. Miksi tämä media tai tuo henkilö valehtelisi? Emme juurikaan pohdi mikä on kyseisen tahon motiivi esittää käsityksiään? Vääriin tietoihin pohjautuva propaganda toimii hyvin myös sen vuoksi, että jatkuva lähdekriittisyys toisten puheisiin tai luettuun liittyen kuluttaa ihmisen voimia. Perättömien tietojen oikaiseminen on käytännössä yleensä jokseenkin mahdotonta ja oikaistun sekä väärän tiedon käsittely aiheuttaa tiedon vastaanottajassa myös ikäviä tuntemuksia.

Olkoonkin, että perättömien tietojen jakaminen on tullut helpoksi sähköpostin ja sosiaalisen median ansiosta, voi myös tietojen oikaiseminen onnistua aiempaa nopeammin ja tehokkaammin. Kokeillaan! Humanistisen tiedekunnan 23.3.1993 päivätty pöytäkirjaote kertoo minulle myönnetystä jatko-opiskeluoikeudesta ja muinaisesta työsuhteestani filosofian laitokseen todistaa vs. professori Esa Saarisen 4.5.1993 allekirjoittama työtodistus. Olisipa vain meilläkin mahdollisuus vaatia perättömien tietojen esittäjiltä miljoonia!

Towards the 21st Century Education

-->

Removable schools

The Finnish schooling and education system is widely appreciated and mostly due to it’s results in international comparisons. It is also being exported to countries that will improve it’s existing schooling system.

The Finnish schooling and education system is though hardly ground breaking when inspected closer at a national level. The body and dynamics date back to the 70’ies when the state took over the educational system and converted it to resemble the Soviet model. Today the learning results in PISA research are better compared to many other countries, but the development of the system is piecemeal and aims at holding the current placement in the international competition.

In other words you should consider picking up and combining the good and worthy of the Finnish system and design a system of your own. I have developed a schooling system that grounds on the good in the Finnish system but brings in elements from today’s technological achievements and gives as a result young people a fast lane to work life without lack of motivation and years of further searching of his or hers own future branch. This method would suit especially for countries and educational systems that enhance flexible moves in order to boost the national economic growth.

Please do not hesitate to contact Mr Sauli Solhagen via LinkedIn. I am an experienced teacher and specialist in the Finnish schooling and education system as well as a philosopher with education and development of society in focus.

2000-luvun koulutuksen mahdollisuudet

Siirrettävä koulu

Olympiapurjehtijat valitsevat taktisesti vaikka hitaamman ja pidemmän reitin maaliin, jos kilpakumppanit seuraavat samalla kurssilla ja pysyvät takana. Samanlainen on tilanne Suomen valtiollisella koulutusmonopolilla, joka ei suuresta koostaan johtuen kykene uudella vuosituhannella vaadittavaan ketteryyteen eli reagoimaan ympärillä kiihtyvällä vauhdilla tapahtuvaan muutokseen. Purjehduksessa kärkipaikan säilyttäminen muuttuu vaikeaksi, kun kilpailijat eivät vain seuraa johtavaa venettä vaan hakevat uusia ja parempia tuulia radan muilta alueilta.

Toisaalta kaikkihan on hyvin niin kauan kun missään muualla ei ryhdytä hakemaan uusia tuulia eli kehittämään uusia pedagogisia tai huokempia ja tehokkaampia koulutuksen järjestämiseen liittyviä ratkaisuja. PISA –tutkimusten tulokset perustuvat kansainvälisiin oppimisvertailuihin ja monet maat sijoittuvat niissä Suomea huonommin. Suomi kehittää koulutusjärjestelmäänsä pienin varovaisin askelin, koska pyrkii taktisesti pitämään itsensä koulutuksen kärkijoukossa.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän pohjalta ja sen hyviä puolia nykyteknologian kanssa yhdessä hyödyntäen on kuitenkin mahdollistaa muodostaa kilpailukykyisempi vaihtoehto. Olen muissa kirjoituksissani antanut viitteitä siitä minkälainen tulisi koulutusjärjestelmän olla, että vältettäisiin suurimmat nykyjärjestelmän tuottamat ongelmat. Niitä ovat mm. nuorisoikäluokkien myöhäinen siirtyminen työelämään ja suomalaisen työvoiman osaamistaso. 

Tarjoan koulutusjärjestelmän uudistamiseen ryhtyville tahoille henkilökohtaista tukeani ja pedagogista vaihtoehtoa, jonka avulla lapset ja nuoret valmistuvat nopeasti ensimmäiseen ammattiin ja voivat sen jälkeen valita jatkaako työelämässä vai opiskella pidemmälle teoreettisia osaamista edellyttäviin ammatteihin. Kehittämäni pedagoginen koulutusmalli perustuu laajaan kokemukseeni suomalaisen koulutusjärjestelmän asiantuntijana, opettajana sekä kasvatusfilosofina.

Eteenpäin yhtenä joukkueena?

Arvostamme ja kaipaamme, ainakin monet meistä, yhteistyötä, yhteenkuuluvuutta ja joukkuehenkeä. Riemuitsemme maajoukkueidemme menestyksestä ja nostamme niistä esiin lahjakkuuksia.

Tahdonponnistuksemme pyrkivät kaikin keinoin sulauttamaan todellisuuden ja ihanteet. Joukkuelajeissa ihaillaan joukkueen jäsenten yhteistyötä, mutta sitäkin tärkeämmäksi nousevat ratkaisevalla hetkellä tehdyt yksilösuoritukset. Kumpi oikeastaan on tärkeämpää yksilön venyminen vai yhteispeli-ihanteen noudattaminen?

Politiikan saralla pääsimme vastikään todistamaan kuinka kysymyksiä herättäneen puheenjohtajavaalin jälkeen yksi jos toinenkin kiirehti ilmoittamaan, että tästä jatketaan eteenpäin taas yhtenä joukkueena. Epäilen kuitenkin, että joukkueet henkisesti vahvoina olentoina ovat poliittiselta kartalta katoamassa, vaikka niistä heikkona hetkenä haetaan turvaa.

Ainutkertaiset ja persoonalliset elämänvalinnat vapaassa yhteiskunnassa korostavat ihmisen erityislaatuisuutta. Joukkueurheilussa, sodankäynnissä ja monilla työelämän sektoreilla toiminnan pelisäännöt ja tavoitteet ovat puolestaan kohtuullisen selkeät, joten siellä joukkueille on yhä kysyntää. Politiikan alueella vastaavia joukkuesuorituksia harvemmin näkee. Tavoitteet, pelisäännöt, ihmisluonto ja yhteiskunnan monimutkaisuus muodostavat niin vaikeasti hahmottuvan kokonaisuuden, että sitä ei joukkuetasolla juurikaan voi ymmärtää. Eikä sitä moni ymmärrä muutoinkaan.

Ne, jotka haikailevat eteenpäin menosta joukkueena, voisivat löytää sopivan ympäristön esimerkiksi Pohjois-Koreasta. Siellä yhteiskunta on tarkasti säänneltyä ja kontrolloitua kuten urheilussa. Onko siis parempi pyrkiä joukkueena eteenpäin vai totutella elämään yksilönä ja omiin yksilösuorituksiin pyrkien. Mitä vaaditaan siinä tapauksessa matti meikäläiseltä, että yhteiselo muiden kanssa onnistuisi?

Vaaditaanko kohtalokasta kamppailua elintilasta ja hyvinvoinnista, jossa vain toinen voittaa vai onko mahdollista kohota sellaiselle yhteiselämän tasolle, jolla kunnioitamme toisiamme ja arvostamme toistemme pyrkimyksiä? Elämän monimuotoisuutta todistaa molempien pyrkimysten esiintyminen yhtäaikaisesti. Vain sinä, geeniesi ja historiasi tuotteena tiedät ja tunnet mikä on sinulle ominaisin tapa toimia ja elää.

Koulutusjärjestelmä tuotteena

Näkymä Helsingin opetusviraston ikkunasta (Hämeentie 11 A).

Koulutusasioihin erikoistunut toimittaja Maria Annala kirjoittaa johtopäätöksenään marraskuun 27. päivä nettijulkaisu The Atlanticissä, että suomalaisia kouluja ei kannata yrittää vertailla keskenään, koska ne ovat niin tasalaatuisia (equal). Samaan aikaan julkisuudessa riemuitaan maailmalle suuntautuvan koulutusviennin kautta avautuvista mahdollisuuksista.

Haistan asiassa kuitenkin palaneen käryä. Tuntien ihmisten väliset erot oppimisessa, lahjakkuuksissa ja motivaatiossa, on suorastaan käsittämätöntä, että oppilaitosten välille ei synny eroja. Pohjois-Koreasta kantautuvana tietona se ei ylittäisi uutiskynnystä, mutta että läntisessä demokratiassa, jossa kilpailu on erottautumisen ja eteenpäinmenon keskeisin väline.

Valtiojohtoinen koulutusjärjestelmämme on puolen vuosisadan aikana sementoitunut kansallisen ylpeyden aiheeksi. Perusopetuksen menestys kansainvälisissä Pisa -tutkimuksissa todistaa järjestelmän paremmuudesta. Saudi-Arabian ja monien muiden maiden kiinnostus ostaa suomalaista koulutusosaamista on tervetullutta maamme taloudellisessa tilanteessa. Maanpetturi se, joka ei nyt ymmärrä pitää mölyjä mahassaan.

Kiusallinen epäilys ei silti jätä rauhaan vaikka pitäisi. Minkälaisiin oloihin suomalaista osaamista hankitaan ja minkälaista koulutusta näissä maissa on aiemmin ollut tarjolla? Millä tasolla on heidän hankintaosaamisensa vai onko käsissä vain rahaa joka suuntaan kylvettäväksi? Ostavatko asiakkaat digitaalisten oppimisvälineiden lisäksi myös tasa-arvoisen palkkausjärjestelmän, jossa opettajat elävät mukavasti eivätkä ole toisilleen kateellisia palkoista tai toistensa oppilaiden saavutuksista? Entä onko Pisa -tutkimuksen sijoituksista todella kiittäminen -70 –lukulaista sosialistista kasvatus- ja kehitysajattelua vai olisiko samoihin tai vielä parempiin tuloksiin ylletty ilman sitä? Tulevatkohan koulutusosaamista ostaneet asiakkaat reklamoimaan, jos Pisa -pisteet heidän maissaan eivät ala nousta.

Nostan hattua lapsuuteni koulujen niille opettajille, jotka käyttivät meitä pieniä omien opetusmenetelmiensä ja oppikirjojensa koekaniineina. Ymmärrän, että opettamisen kärkikaartiin kuuluvat ammattilaiset vetivät toisiaan puoleensa ja että he sen vuoksi kasautuivat muutamiin kouluihin. Heidän palkkauksessaan vallitsivat väistämättä yritysmaailman lainalaisuudet. Koulu ei ollut vielä siihen aikaan tasalaatuinen, kuten eivät oppimistuloksetkaan.

Koulutusvienti oli jo ajatuksenakin mahdotonta, sillä opettajankoulutuslaitokset tuottivat siihen aikaan opettajia myös ns. huonoimpiin kouluihin. Koulujen väliset erot syntyivät ainoastaan koulujen välisen kilpailun myötä, koska sellaista brändiä kuin suomalainen koulutusjärjestelmä ei vielä silloin ollut tuotteistettu.

Kansainvälisessä tarkastelussa kiinnittyy huomio vertailukohtana Kaliforniaan. Paikallisen julkisen oppilaitoksen opettajalle maksetaan palkkaa 40 tuhannesta 120 tuhanteen dollaria vuodessa. Ehkä myös siellä vielä ymmärretään samapalkkaisuuden merkitys, kun havahtuvat koulutusjärjestelmänsä uudistamiseen ja kuulevat meidän menestystarinastamme.

Pari huomiota koulutuksesta

Mielenilmaus hallituksen suunnitelmia vastaan 18.9.2015

Sitran julkaisussa ”Maa, jossa kaikki rakastavat oppimista”(2015) nostetaan esiin teemoja, joista tulisi käydä avointa ja kriittistä keskustelua. Johtaja Tiina Silander toteaa osuudessaan, että koulu ei enää vastaa aikamme tarpeisiin ja että tieto ja oppiminen eivät enää ole sidoksissa kouluihin ja oppilaitoksiin. Näinhän se todella on, sillä vapaasti saatavilla oleva tieto on jokaisen ulottuvilla vaikkapa älypuhelimen näytöllä ja se, mikä ei liiku vapaasti, on tarkoin palomuureilla suojattua. Yleissivistys, jonka jakamiseen peruskoulu on luotu, löytyy tällä hetkellä jo lähes jokaisen kämmeneltä.

Ilmiöpohjainen opetus pyrkii rikkomaan oppiaineiden  väliset rajat. Filosofi Lauri Järvilehdon mielestä oppimisessa pitää huomioida jokaisen omat kiinnostuksen kohteet. Jollain tavoin maailmasta pitäisi myös kyetä erottamaan ja hahmottamaan ilmiökokonaisuuksia, joihin perehtymällä oppii oppimaan uudella tavalla ja uusia asioita. Miksei ajateltaisi saman tien vielä hieman pidemmälle kuin Järvilehto. Voisiko tuo ilmiö, josta lapsi tai nuori on kiinnostunut, olla jokin hyödyllinen taito tai ammatti, jonka harjoittajaksi hän voisi heti peruskoulun jälkeen halutessaan ryhtyä? Olisiko jollain tavoin epäeettistä, hieman kuin lapsityövoiman käyttöä, jos lapset oppisivatkin peruskoulussa itseään kiinnostavan ammatin perusteet ja samassa yhteydessä perustaidot siinä selviämiseen ja alan jatkokoulutukseen hakeutumiseen? Olisiko se jotenkin enemmän väärin kuin käyttää yhdeksän vuotta lapsen elämästä ennalta määrättyjen sisältöjen pänttäämiseen kaikille, joista osa ei niitä kuitenkaan opi tai tule ikinä muistamaan saati tarvitsemaan?

Opettajankoulutus, koulurakennukset, hankerahoitukset ja oppiainejako saavat Sitran valikoimilta vaikutusvaltaisilta kirjoittajilta kyytiä. Japanissa vaaditaan poliittistaloudellisista syistä (”Abenomics”) humanististen ja yhteiskuntatieteellisten opintojen rahoituksen rajua vähentämistä yliopistoista. Tällaisiin toimiin ei olisi tarvetta, jos lapset ja nuoret saisivat ammatin jo peruskoulussa, Silloin olisi yliopistoissakin ehkä valikoituneempia ja motivoidumpia opiskelijoita, eikä niitä, jotka vielä miettivät mille alalle suuntautua ”isoina”.