Siirrettävä koulu |
Olympiapurjehtijat valitsevat taktisesti
vaikka hitaamman ja pidemmän reitin maaliin, jos kilpakumppanit seuraavat
samalla kurssilla ja pysyvät takana. Samanlainen on tilanne Suomen
valtiollisella koulutusmonopolilla, joka ei suuresta koostaan johtuen
kykene uudella vuosituhannella vaadittavaan ketteryyteen eli reagoimaan
ympärillä kiihtyvällä vauhdilla tapahtuvaan muutokseen. Purjehduksessa
kärkipaikan säilyttäminen muuttuu vaikeaksi, kun kilpailijat eivät vain seuraa
johtavaa venettä vaan hakevat uusia ja parempia tuulia radan muilta alueilta.
Toisaalta kaikkihan on hyvin niin kauan kun
missään muualla ei ryhdytä hakemaan uusia tuulia eli kehittämään uusia
pedagogisia tai huokempia ja tehokkaampia koulutuksen järjestämiseen liittyviä ratkaisuja. PISA –tutkimusten tulokset perustuvat kansainvälisiin
oppimisvertailuihin ja monet maat sijoittuvat niissä Suomea huonommin. Suomi
kehittää koulutusjärjestelmäänsä pienin varovaisin askelin, koska pyrkii
taktisesti pitämään itsensä koulutuksen kärkijoukossa.
Suomalaisen koulutusjärjestelmän pohjalta ja
sen hyviä puolia nykyteknologian kanssa yhdessä hyödyntäen on kuitenkin
mahdollistaa muodostaa kilpailukykyisempi vaihtoehto. Olen muissa
kirjoituksissani antanut viitteitä siitä minkälainen tulisi
koulutusjärjestelmän olla, että vältettäisiin suurimmat nykyjärjestelmän
tuottamat ongelmat. Niitä ovat mm. nuorisoikäluokkien myöhäinen siirtyminen
työelämään ja suomalaisen työvoiman osaamistaso.
Tarjoan koulutusjärjestelmän uudistamiseen
ryhtyville tahoille henkilökohtaista tukeani ja pedagogista vaihtoehtoa, jonka avulla lapset ja nuoret
valmistuvat nopeasti ensimmäiseen ammattiin ja voivat sen jälkeen valita
jatkaako työelämässä vai opiskella pidemmälle teoreettisia osaamista
edellyttäviin ammatteihin. Kehittämäni pedagoginen koulutusmalli perustuu
laajaan kokemukseeni suomalaisen koulutusjärjestelmän asiantuntijana,
opettajana sekä kasvatusfilosofina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti