sunnuntai 27. joulukuuta 2009
Viklat ja osaamisen historia
Amerikkalainen William Crosby suunnitteli vuonna 1931 kahden hengen miehistöllä purjehdittavan viklan. Venetyypillä on ikää lähes 80 vuotta ja tänä aikana se on levinnyt ympäri maailmaa yhdeksi mailman suosituimmista kevytveneluokista.
Crosby pyrki suunnittelemaan veneen rakenteeltaan niin yksinkertaiseksi, että sen voisi jokainen koulupoikakin kohtuukustannuksin itselleen valmistaa. Asiassa lienee jonkin verran perää, sillä isäni rakensi niitä nuorena miehenä Kokkolassa kaksikin kappaletta vailla erityistä alan koulutusta. Käsityön osuus nykyajan koulujen opetussuunnitelmissa on kuitenkin niin vähäinen, että vene jäisi tämän päivän koululaisilta kyllä varmuudella rakentamatta.
Yrjö Halén rakensi Viklan rekisterinumerolla L-5560 vuonna 1964. Arvostettu turkulainen veneenrakentaja valmisti elämänsä aikana useita vikloja. Niiden rungot oli perinteisesti tehty mahongista ja lukuisista yksityiskohdista näkee, että tekijä hallitsi veneenrakennuksen perinpohjaisesti.
Halénin viklat rakennettiin kilpailukäyttöön, joten niiden tuli täyttää tarkat vaatimukset mittojen ja painon osalta. Valmistuksessa käytettiin hyväksi sabluunoja, joiden avulla samanlaisia kappaleita voitiin helposti valmistaa useampia. Työn alla on voinut hyvinkin olla useampia vikloja yhtä aikaa. Teollisesta sarjatuotannosta ei kuitenkaan voi puhua, koska veneenrakentajalla itsellään oli keskeinen rooli valmistusprosessissa.
Beziqueksi vuonna -64 kastettu vikla pääsi viime kesänä vesille ensimmäisen kerran neljännesvuosisataan. Tänä aikana se oli muuttanut talvehtimispaikasta toiseen, tarjoten suojan milloin hiirille, jäniksille tai muille metsän asukeille. Alkuperäinen masto oli joutunut pursiseuran suursiivouksessa jätekuormaan.
Kunnostustöitä tehdessäni sain ihailla Yrjö Halénin taidokkaita ratkaisuja ja ilmeistä kärsivällisyyttä. Veneiden ja laivojen valmistaminen puusta on ihmiskunnan vanhimpia taitoja. Vesillä liikkuminen on ollut yksi kaikkein tärkeimmistä aktiviteeteistä lähes minkä tahansa kansan tai kansakunnan parissa. Osaamisen historia kiteytyy myös viklan pienissä yksityiskohdissa.
Tunnisteet:
historia,
käden taidot,
osaaminen,
purjehdus,
puuvene,
snipe,
veneenrakennus,
Vikla,
William Crosby,
Yrjö Halén
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti