Tervetuloa filosofian pariin!

Filosofin vahtituvassa lähinnä haukutaan ohikulkijoita, mutta siellä on myös satunnaista filosofista toimintaa.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Lepäämään jättäminen


Pihaan nousi valtava teltta. Ainakin lähinaapurit tietävät, että siellä ei ole tarkoitus pitää seuroja eikä harjoitella sirkustemppuja.

On tavallista, että aikuiset hankkivat jossain vaiheessa omiin nuoruuden haaveisiinsa tai harrastuksiinsa liittyviä esineitä kuten moottoripyöriä, avoautoja tai sähkökitaroita. Majaileeko teltassa sitten muskelivene tai tyylikäs Riva? Vene siellä kyllä on ja helmi ainakin omistajansa mielestä.

Ollaan siis samoilla linjoilla muiden nuorenmielisten kanssa. Purjehdus jäi aikoinaan perheen ja opintojen tieltä. En kuitenkaan luopunut harrastuksestani lopullisesti, vaan se jäi lepäämään. Reilun neljännesvuosisadan jälkeen purjehdus näyttäytyy uudessa valossa. On yhä hauskaa tulla ensimmäisenä maaliin, mutta paljon sitä tärkeämpää on kenen kanssa sen jakaa. Myös kylmää ja märkää sietää paremmin veneessä, jonka on omin käsin saattanut uuteen kukoistukseen.

Viaporin Tuoppi järjestetään Helsingissä vuosittain. Kilpailusta on ehtinyt muodostua perinne, vaikka se on saanut alkunsa sen jälkeen kun harrastukseni oli jäänyt lepotauolle. Huomaan ilokseni, että myös moni muu näyttää suhtautuvan purjehdukseen ja vanhoihin veneisiin kuten minä. Ei vain Helsingissä, vaan ympäri Eurooppaa on vanhojen veneiden entisöinti tullut suosituksi harrastukseksi. Puuvenetapahtumiin saisi kulumaan helposti vaikka koko kesän ilman että pitkästä lepäämään jättämisestä voisi sanoa olleen haittaa - päinvastoin.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Postikortteja tulevaisuuteen

Miksi ei blogissani enää tapahdu mitään? Ehkä elämässä ei muutenkaan tapahdu mitään ja vaikka tapahtuisikin, niin miksi siitä pitäisi raportoida kaikelle maailmalle?

Olen ymmärtänyt, että Internetiin ilmestynyt aineisto ei koskaan katoa sieltä. Jos tieto pitää paikkansa, on Internetin avulla kenen hyvänsä helppo tavoittaa tulevat sukupolvet eli lähestyä ihmisiä, jotka tulevat syntymään vasta vuosien kuluttua. Uskomatonta! Tähän asti vain ne ihmiset ovat eräässä mielessä kyenneet saamaan kontaktin myöhemmin syntyneiden sukupolvien kanssa, jotka ovat tehneet jotain toisten mielestä säilyttämisen arvoista, kuten urotekoja, kirjoja, kuvia tai muuta vastaavaa.

Tänään, saati sitten tulevaisuudessa, tuskin kukaan on kiinnostunut siitä, missä juuri minä olen eläessäni matkustellut ja syönyt, keitä olen tavannut tai mitä mieltä olen vaalituloksesta. Mitä tulevaisuuden ihmisille sitten pitäisi tai kannattaisi sanoa, kun siihen tällainen ainakin toistaiseksi ilmainen keino näyttää meille kaikille olevan tarjolla?

Yllätyin kuullessani erään isovanhemmistani harrastaneen valokuvausta. Joku hänen puuhailuistaan kauan hänen kuolemansa jälkeen perille päässyt henkilö oli kiitellyt tätä merkittävästä aikalaistensa arjen dokumentoinnista. Tiedä sitten, arvasiko kuvaaja itse harrastavansa jotain tulevien sukupolvien silmissä arvokasta.

Valokuvauslaitteet ja kuulopuheiden perusteella paksut albumit katosivat kuitenkin teille tietymättömille eikä niiden vaiheista mahdollisesti tietäviä enää taida olla edes elossa.

Internetin kestävyys ajan hammasta vastaan jää nähtäväksi. Blogin avulla voi itse kukin kuvitella lähettävänsä postikortteja tulevaisuuteen. Minkälaisia terveisiä postikorttiin kirjoittaa kertoo samalla tietysti myös jotain lähettäjän persoonasta ja mielenkiinnon kohteista.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Ratsastamassa


Valko- ja sinivuokot puskevat esiin kun mielessä on vielä selviytymistaistelu valtavien lumimassojen kanssa. Talven muistoihin liittyy myös jotain ainutlaatuista. En olisi uskonut enää tällä iällä pääseväni kokemaan miltä ratsastaminen tuntuu. Olin aina ihaillut hevosia upeina otuksina, mutta en ollut koskaan aiemmin edes koskettanut sellaista. Pian olin kuitenkin harjaamassa hevosta ja parin tunnin kuluttua takana oli upea maastoretki Islannin hevosen selässä. Olinko siis oppinut ratsastamaan? Hevosen innostuessa laukkaamaan ainakin tuntui siltä. Äänimerkkini ja viestini hevoselle tosin tuntuivat kaikuvan hevosen koristekorville, joten päättäköön vaan minun puolestani itse mitä vauhtia haluaa kulkea.

Jännitystäkään ei parituntisesta puuttunut. Jäiset pikkutiet ja lumiset polut Länsi-Uudenmaan kumpuilevassa maastossa tarjosivat haastetta satulassa pysymiselle. Hepoparalta pettivät yhdessä kohdassa myös jalat alta, jolloin se kaatui eteenpäin polvilleen. Onnistuin pysymään selässä roikkumalla sen niskavilloissa. Kokemus sai kuitenkin pohtimaan onko oikein käyttää hevosta tai eläimiä omaksi ajankulukseen tai ylipäätään alistaa niitä hyötykäyttöön. Tunsin hieman huonoa omaatuntoa jatkaessamme matkaa kavioiden varassa itse mukavasti selässä keikkuen. Hevonen varmaan teki minusta omat päätelmänsä ja vastaavasti minä pohdin minkälaisen olennon kanssa olin lähtenyt liikenteeseen.

Hevosen selässä istuessa on helppo vakuuttua lukemattomien elokuvien ja kirjojen välittämästä kuvasta ihmisen ja hevosen suhteesta. Hevoskuiskaaminen on joillekin ammatti ja lahja minkä he ovat onnistuneet kehittämään hyvin kunnioitusta herättäväksi taidoksi. Onko ihmisen ja eläimen, hevosen, koiran tai muiden kotieläinten, vuorovaikutus jotain itsestään selvää? Entäpä jos eläinkuiskausta tai ihan vaikka vaan tavallista eläinten hoitoa opetettaisiin jo peruskoulussa tasaveroisesti muiden aineiden rinnalla? Mikä vaikutus sillä olisi ihmisen arvomaailman kehitykselle ja henkiselle hyvinvoinnille. Kuka muuten onkaan päättänyt mitä aineita kouluissa tulee lukea ja millä oikeudella?

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Vapaata vai valvottua ajattelua?

Kerroin taannoin ystävälleni valmistuneeni kaksi vuotta kestäneestä filosofisen praktiikan koulutuksesta. Ensi reaktionaan hän kysyi: ”Kuka valvoo filosofeja?” Hyvää tarkoittavana ihmisenä hän oli aidosti huolissaan hädänalaisten ihmisten puolesta, jotka eivät ehkä filosofin taholta saisi asianmukaista apua tarpeisiinsa.

Mieleeni juolahti myöhemmin, että filosofeja olisi ehkä historian saatossa voinut valvoakin huolellisemmin. Marxin ja Leninin kirjoitusten seurauksena siirtyi maailman liikakansoitus ainakin vuosilla eteenpäin. Varsinaisten filosofisten järjestelmien lisäksi myös pyhiin ilmoituksiin uskomusjärjestelmänsä perustaneet kansat ja oppisuunnat ovat pyyhkineet omista ja kilpailijoidensa riveistä kokonaisia miessukupolvia.

Aatteiden ja uskomusjärjestelmien sisällöissä korostetaan usein rakkauden ja yhteisöllisyyden merkitystä. Tavoitteet ja niiden soveltamisen aiheuttama uhka tai ei-toivotut seuraukset sopivat kuitenkin huonosti yhteen. Oppien ja ajatusten tulkitseminen ja käytäntöön vieminen on pakottanut kohtalokkaasti määrittelemään eron oman ryhmän ja siihen kuulumattomien välille. On turvallista ja helppoa syntyä siihen ryhmään ja sen ajatuksellisen suuntauksen vaikutuspiiriin, joka on aina oikeassa. Valitettavasti kuitenkin juuri oikeassa oleminen on kaikkein vaarallisinta, niin itselle kuin muillekin.

Filosofisen praktiikan perinne juontaa antiikkiin ja etenkin Platonin kirjaamiin dialogeihin. Sokrateen keskustelujen innoittama perinne on saanut aikojen saatossa lukuisia muotoja ollen edelleen elinvoimainen. Yhtä lailla katolisen kirkon piirissä yleisessä ripittäytymisessä kuin filosofisessa praktiikassakin on pohjimmiltaan kyse kahden henkilön luottamuksellisesta vuorovaikutuksesta.

Länsimaisen yhteiskunnan perusarvoihin kuuluu vapaus monissa muodoissaan. Filosofisen praktiikan yhteydessä se tarkoittaa ainakin vapautta tulla filosofin luokse ja pelotta tuoda ajatuksensa ja kokemuksensa yhteisesti keskusteltaviksi. Filosofinen praktiikka liikkuu toki historiallisesti vaarallisilla vesillä, mutta liputtaa silti vapaan ajatustenvaihdon puolesta.