Mittaaminen ja mittaamattomuus

”Huolehdin tässä vaan omasta jaksamisestani. Päiväkausiin en ole nukkunut seuratessani vointiani näistä ruumiintoimintojani luotaavista digitaalisista instrumenteista. Verenpaineeni ja stressitasoni silti vain nousevat nousemistaan,” kertoi räjähtäneen oloinen kaveri työpaikallaan Mikko Martiskaisen piirtämässä sarjakuvassa.

Terveysteknologia on yksi kaikkein tärkeimmistä teknologian aloista. Oman painon ja ruumiintoimintojen seuraaminen mittaamalla ja punnitsemalla on monille suoranainen elinehto. Terveyden edistäminen perustuu paljolti juuri mittaamiseen. Lääkeaineiden väärä annostus voi suoraan vaikuttaa elinikään. Myös liikenteen sujuminen perustuu nopeusrajoitusten noudattamiseen ja auton kulloisenkin nopeuden mittaamiseen ja seuraamiseen. Elintarvikkeiden bakteeripitoisuudet voivat kasvaa liian suuriksi viimeisen syöntipäivän jälkeen, mitä enemmän neliöitä sen kalliimpi asunto ja mitä paremmat arvosanat todistuksessa sen suuremmat ovat mahdollisuudet opiskelupaikkaan ja edelleen työelämässä menestymiseen. Puusepänkin perusohje kuuluu: ”Mittaa kahdesti, sahaa kerran!”.

Terveyteen liittyvä kaikenlainen mittaaminen tuntuu perustellulta, mutta onko mikään elämän tai yhteiskunnan alue täysin rauhoitettu ja vailla suhdetta jonkinlaiseen mittaamiseen? Puhutaanhan jopa mittaamattoman arvokkaista aarteista. Mitä tarkoittaisi vastaavasti mittaamattoman arvokas elämä?

Luxusta

Tarkoitukseni oli tehdä näistä jakkaroista niin hienot, että ne olisi voitu myydä David Linleyn myymälässä Lontoon Belgravessa. Hintalapussa olisi vain kohtelias kehoitus kääntyä henkilökunnan puoleen. Aikojen kuluttua ne sitten myytäisiin uudelleen Bukowskilla.

Jakkarat ovat mahonkia ja tälläkin kertaa valmistin viilut käsin. Tällä tavoin sain saman värisävyn massiivipuisiin jalkoihin, kanteen ja sivusarjoihin. Suuritöisin vaihe ja koko homman juju, oli kannen kuvioitu viilutus. Kulmasta kulmaan jakautuvat sektorit ovat molemmissa jakkaroissa samanlaiset, mutta syykuvion suuntaa muuttamalla, muuttuu niiden ulkonäkö oleellisesti. Tämä ei vielä ole kovin omaperäistä, mutta yhdessäkään vastaavassa huonekalussa en ole aiemmin nähnyt syykuvion jatkuvan rikkoutumatta reunojen yli ja pohjan kautta takaisin kanteen.

Palapelin koossa pitäminen onnistui, mutta toista kertaa en tällaiseen harjoitukseen ryhdy. Myytäväksi ei näitä jakkaroita kaiken nähdyn vaivan jälkeen enää kannata laittaa. Kuka maksaisi kahdesta luxusjakkarasta niin paljon, että saisin vaivannäölleni vastinetta? Ja sitten on vielä eräs toinenkin juttu. David Linley saattaisi huomata erään pikku mokan, jonka myötä jakkarani muuttuivat kakkoslaaduksi.

Pyöreä pöytä

Tein tämän päärynäpuisen ruokapöydän aikoinaan erään tuttavani kotiin Kirkkonummelle. Toimitusaika venähti pitkäksi, mutta kärsivällinen isäntäväki oli pöydästä loppujen lopuksi oikein iloinen. Pöytä tosiaankin suunniteltiin perheen toivomusten mukaan ja viilut sahasin käsin(siis vannesahaa käyttäen) sopivan värisestä lankusta.
Tilaushuonekalujen tekeminen on mukavaa ja näyttää niiden tilaaminenkin olevan. Silloin saa ainakin sitä mitä haluaa, eikä sitä mitä kaupan valikoimissa sattuu olemaan tarjolla. Puusepillä on tästä syystä usein pitkiä asiakassuhteita, mutta monille asiakkaille myös vuorovaikutus ja tekijän tunteminen merkitsevät paljon.

Vahtituvan kengitys

Vahtituvan hirsiseinien alareunat päätettiin korjata eli kengittää. Vuosikymmenten aikana kosteat maamassat olivat pikkuhiljaa kohonneet kivijalan yli puurakenteita kostuttamaan. Aikaisempien asukkaiden innokas puuhastelu kodikkaiden kukkapenkkien parissa kostautui ja nyt oli korkea aika vaihtaa tervettä hirttä alimpiin hirsikerroksiin.

Alemmassa kuvassa on seinästä poistettu lahoa hirttä ja hirsimestari jo miettiikin seuraavaa työvaihetta - ellei sitten joogaa. Nostokykyiset pullotunkit tukevat hirsirakenteita ja ovat tarpeen aseteltaessa tervettä tavaraa paikoilleen. Samalla kertaa saatiin myös oikaistua muutaman sentin vajonnut seinä suoraksi.

Kengitys alkaa olla valmis ja hirsimestarin swingi saattaa hirren tiukasti paikoilleen.

Ikkunan alapuoliseen seinän osaan on vedetty koealue vastasekoitettua pellavaöljymaalia. Maalin tekeminen on helppoa. Halutut pigmentit sekoitetaan vernissaan. Upea seinä vaatii tosin kolme maalikerrosta, mutta se kyllä kannattaa. Uusintamaalauksen tarvekin on vasta muutaman vuosikymmenen kuluttua.

Lattiapintoja

Vahtitupa rakennettiin 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Uuden rakennuksen tukevat lattiat olivat massiivista pontattua lankkua.

Välipohjan eristeenä käytettiin todennäköisesti talon rakennuspaikalta kaivettua savea. Kuivuvan hienojakoisen saven valuminen lattialaudoituksen välistä maahan tai alakertaan estettiin sammaltiivistein. Välipohjaan pyrkivät hiiret saivat varmasti nenänsä tukkoon savipölystä, joten vierailusta tuskin muodostui kovin pysyvää oleilua.

Ponttilattia palveli hyvin aikansa, mutta jossain vaiheessa se alkoi kaivata jotain pintaansa. Ensimmäinen modernisaatiovaihe toi tullessaan hienon parkettikuvioidun linoleumimaton. Kestävyytensä puolesta se olisi varmaan palvellut kokonaisen ihmisiän. 1900-luvun entistä vaativammille ihmisille kehitettiin kuitenkin uusia houkutuksia. Linoleumin päälle naulattiin jossain vaiheessa tiukasti kerros lastulevyä, jonka pintaan liimattiin nykyaikainen muovimatto.

Lattiapinnoista oli vahtituvassa näin varaa valita mieleisensä. Kuvassa otetaan alkuperäistä hienoa lankkulattiaa uudelleen esiin.

Ilon aihe

Leikkuulauta on tarpeellinen kapine. Joskus se ilahduttaa omistajaansa myös ulkoisella olemuksellaan.

Vauhtisuora

Kauklahden aseman seutu on vilkkaasti liikennöityä aluetta.
Koulujen oppilaat ja lähitienoon asukkaat käyttävät ahkerasti busseja ja junia. Nopeusrajoituksia ei kuitenkaan juuri noudateta ja kaupungilta todetaan, että hidasteet haittaavat julkista liikennettä.