Tervetuloa filosofian pariin!

Filosofin vahtituvassa lähinnä haukutaan ohikulkijoita, mutta siellä on myös satunnaista filosofista toimintaa.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Lepäämään jättäminen


Pihaan nousi valtava teltta. Ainakin lähinaapurit tietävät, että siellä ei ole tarkoitus pitää seuroja eikä harjoitella sirkustemppuja.

On tavallista, että aikuiset hankkivat jossain vaiheessa omiin nuoruuden haaveisiinsa tai harrastuksiinsa liittyviä esineitä kuten moottoripyöriä, avoautoja tai sähkökitaroita. Majaileeko teltassa sitten muskelivene tai tyylikäs Riva? Vene siellä kyllä on ja helmi ainakin omistajansa mielestä.

Ollaan siis samoilla linjoilla muiden nuorenmielisten kanssa. Purjehdus jäi aikoinaan perheen ja opintojen tieltä. En kuitenkaan luopunut harrastuksestani lopullisesti, vaan se jäi lepäämään. Reilun neljännesvuosisadan jälkeen purjehdus näyttäytyy uudessa valossa. On yhä hauskaa tulla ensimmäisenä maaliin, mutta paljon sitä tärkeämpää on kenen kanssa sen jakaa. Myös kylmää ja märkää sietää paremmin veneessä, jonka on omin käsin saattanut uuteen kukoistukseen.

Viaporin Tuoppi järjestetään Helsingissä vuosittain. Kilpailusta on ehtinyt muodostua perinne, vaikka se on saanut alkunsa sen jälkeen kun harrastukseni oli jäänyt lepotauolle. Huomaan ilokseni, että myös moni muu näyttää suhtautuvan purjehdukseen ja vanhoihin veneisiin kuten minä. Ei vain Helsingissä, vaan ympäri Eurooppaa on vanhojen veneiden entisöinti tullut suosituksi harrastukseksi. Puuvenetapahtumiin saisi kulumaan helposti vaikka koko kesän ilman että pitkästä lepäämään jättämisestä voisi sanoa olleen haittaa - päinvastoin.