Kesän paras paikka

Rakensin jokunen vuosi sitten puutarhakaluston varta vasten erääseen tiettyyn kohtaan vahtituvan pihalla. Upea täysikasvuisten lehmusten muodostama kehä kutsui maagisella voimalla luokseen, mutta paikalle piti ensin saada sopiva kalusto.

Kalusto valmistui kyllä harvinaisenkin nopeasti, mutta silti vierähti vielä monta vuotta ennenkuin pääsimme lehmusten taiasta osalliseksi. Suomen kesät tuntuivat jatkuvasti liian koleilta ja tuulisilta puiden katveessa värjöteltäväksi. Mutta sitten tuli helle ja löysimme lehmukset uudelleen.

Mitä mahtoikaan puutarhuri noin sata vuotta sitten miettiä niitä kehämuotoon istuttaessaan? Tunsiko hän kenties druidien tai muiden luonnonuskontojen ja –kansojen perinteitä. Luonnon kanssa harmonista kanssaelämistä tavoitelleet druidit kuuluvat pitäneen kokouksiaan ja menojaan metsissä puiden keskellä. Lehmus tunnetaan myös rakkauden symbolina ja Skandinaviassa sitä on pidetty pyhänä puuna.

Valmistin lehmusten keskelle sijoitettavan kaluston pääosin lehtikuusesta. Pintakäsittelyksi valitsin mustan pellavaöljymaalin. Kalusto on periaatteessa huoltovapaa. Se tulee vanhenemaan tyylikkäästi mustan värin hiljalleen kauhtuessa harmaaksi. Uutta maalia se ei välttämättä tarvitse koskaan. Parasta mustassa värissä on kuitenkin se, että kalusto kuin luonnostaan katoaa osaksi puiden ja kasvillisuuden omia varjoja. Ihmisen tekemä ei joudu kilpailemaan luonnon oman kauneuden kanssa.

Hellekesän ylivoimaisin taukopaikka on vihdoin saanut käyttöä. Puutarhuri todennäköisesti tiesi aikanaan mitä oli tekemässä. Olisi ollut mukava hänenkin nähdä tämä valmiina. On mahdotonta kuvailla tunnetta, joka näiden puiden keskellä istuessa syntyy ja kun vielä antaa katseen kohota ylös, jolloin näkee pilkahduksen taivasta korkean ja massiivisen oksaston kehystämänä.

Herätys

Kattoremontin loppusuora ajoittui yhteen kesän helleaallon kanssa. Tuulenvire olisi ehkä tehnyt hommasta liian miellyttävän. Fysiikka meni kuumuudesta ja rasituksesta niin sekaisin, että yöllä ei osannut nukkua. Tulihan uni lopulta.

Kännykän soittoääni jatkoi itsepintaisesti, kunnes pystyin vastaamaan. Katsoin samalla kelloa: puoli viisi! Puhelimeeni soittavat yleensä vain lehtimyyjät eivätkä hekään keskellä yötä. Tämä on varmaan jotain vakavaa. Talo on ehkä tulessa ja palokunta pyytää kaikkia poistumaan välittömästi.

“Täällä puhuu se pöydän ostaja. Tulin hakemaan sitä.” Ymmärsin, että puhun miehen kanssa, jolle olin myynyt huutonetissä hiljattain vanhan tarpeettoman pöydän, joka oli vuosikaudet vienyt tilaa varastossa. En ollut raaskinut aiemmin laittaa sitä myyntiin, koska se oli Billnäsin tuotantoa ja olin ehkä kuvitellut vielä jonain päivänä kunnostavani sen.

Muistin sopineeni pöydän ostajan kanssa, että hän todellakin tulee tänään ennen puolta päivää. Kysyin häneltä tietääkö hän mitä kello on ja että miksi hän soittaa jo nyt. Hän kertoi olevansa lähdössä kotiin häitään valmistelemaan. Sitten kysyin, että moneltako hän tulee pöydän noutamaan. Tähän mies vastasi, että hän on jo täällä.

Kun olin saanut vaatetta päälleni menin pihalle, jossa mies ähräsi perävaununsa kanssa. Kun kysyin miten hän näin aikaisin on liikkeellä, hän vastasi: “Olen maatalon poika”. Näin mielessäni kukon kiekumassa, kun aurinko jo porotti täällä kaupungissakin reilusti puunlatvojen yläpuolella ja tunsin aamuäreyteni samalla hetkellä poispyyhkäistyksi.